Gary S. Becker 1964
Niin sanottu inhimillinen pääoma eli koulutuksella ja työssä hankittu osaaminen on investointi, joka maksetaan nyt ja tuottaa myöhemmin, ja sen maksaa se, joka saa tuoton.
Gary Becker erotti vuonna 1964 kaksi osaamisen lajia. Yleinen osaaminen kelpaa monelle työnantajalle, joten yritys ei halua maksaa siitä: koulutettu työntekijä voi lähteä ja viedä investoinnin mukanaan. Siksi oppija maksaa yleisen osaamisensa itse, yleensä matalampana palkkana oppimisvuosina. Yrityskohtainen osaaminen taas kelpaa vain yhdelle työnantajalle, ja sen kustannus ja tuotto jaetaan.
Asiantuntijayrityksissä lasku hoitui asiakkaan kautta. Juniori teki laskutettavaa rutiinityötä alemmalla palkalla, ja seniori tarkisti sen. Asiakas maksoi työn, juniori oppi sitä tehdessään, ja muutaman vuoden kuluttua yrityksellä oli uusi seniori. Kun agentti tekee rutiinityön, asiakas ei maksa enää juniorin oppimisesta. Jos yritys haluaa senioreita viiden vuoden päästä, se maksaa heidän kasvattamisensa itse.
Harjoitustyön laskutettava arvo laskee. Agentti tekee nyt rutiinitehtävät, joita tekemällä juniori ennen oppi ja joista asiakas maksoi, joten juniorin oppimisesta tulee yrityksen oma kustannus.
Laske, moniko nykyisistä senioreistasi aloitti talossa juniorina, ja kirjaa, mitkä tehtävät opettivat heille sen harkinnan, jota he nyt käyttävät agentin työn tarkistamiseen. Jos agentti tekee nyt ne tehtävät, päätä erikseen, kuka maksaa juniorin oppimisen: asiakas, yritys vai juniori itse alempana palkkana. Palkkaa juniori vasta, kun sinulla on vastaus ja sen hinta.
Malli olettaa, että ratkaiseva osaaminen syntyy työssä. Jos sen voi oppia koulutuksessa tai ostaa valmiina markkinoilta kohtuuhintaan, oma kasvatus ei kannata. Yrityskohtaiseen osaamiseen, esimerkiksi asiakkaiden ja omien järjestelmien tuntemukseen, yrityksen kannattaa edelleen investoida, koska kilpailija ei voi hyödyntää sitä.
Nämä 3 korttia vastaavat samaan kysymykseen: Miksi oppi ei kerry meille?
Yksikkökustannus laskee vakioprosentin aina, kun kumulatiivinen eli alusta asti yhteenlaskettu tuotanto kaksinkertaistuu.
Uutta tietoa voi hyödyntää vain sen verran kuin siihen on aiemmin rakennettu vastaanottokykyä.
Keskijohto jakaa resurssit nykyisten parhaiden asiakkaiden kysynnän mukaan, joten yritys ei kykene investoimaan markkinaan, jota sen paras asiakas ei pyydä.