Theodore Paul Wright 1936
Yksikkökustannus laskee vakioprosentin aina, kun kumulatiivinen eli alusta asti yhteenlaskettu tuotanto kaksinkertaistuu.
Käyrä toimii, koska toistot opettavat: jokainen tuotettu yksikkö paljastaa virheitä, oikoteitä ja parempia työtapoja, ja ne kertyvät sinne, missä toistot tapahtuvat. Kumulatiivinen tuotanto ennustaa siksi kustannusta paremmin kuin aika – kaksi vuotta ilman volyymia ei opeta mitään.
Kun agentti tekee kasvavan osan työstä, toistot tapahtuvat toimittajan työkalussa ja oppi kertyy sen käyrälle. Oma yksikkökustannus laskee silti, mutta samaa vauhtia kuin kaikilla saman työkalun käyttäjillä, joten käyrästä ei enää synny etumatkaa.
Yhä suurempi osa tuotannosta kerryttää opin toimittajan työkaluun eikä omaan organisaatioon.
Valitse yksi toistuva työvaihe ja katso, mihin sen parannukset on viimeisen puolen vuoden aikana kirjattu: omaan ohjeistoon, koodiin tai prosessikuvaukseen vai toimittajan työkalun asetuksiin ja kehotteisiin eli agentille kirjoitettuihin ohjeisiin. Jos omista dokumenteista ei löydy kirjauksia lainkaan, oppi kertyy jo jonkun toisen käyrälle.
Malli edellyttää vakiintunutta tuotetta ja toistuvaa työtä. Jos tuote muuttuu jatkuvasti, kumulatiivinen volyymi ei kerry samalle asialle eikä käyrä muodostu. Jos taas ratkaiseva oppi on asiakassuhteissa tai toimialatiedossa, se kertyy edelleen organisaatioon, vaikka suoritus siirtyisi työkalulle.
Nämä 3 korttia vastaavat samaan kysymykseen: Miksi oppi ei kerry meille?
Uutta tietoa voi hyödyntää vain sen verran kuin siihen on aiemmin rakennettu vastaanottokykyä.
Keskijohto jakaa resurssit nykyisten parhaiden asiakkaiden kysynnän mukaan, joten yritys ei kykene investoimaan markkinaan, jota sen paras asiakas ei pyydä.
Niin sanottu inhimillinen pääoma eli koulutuksella ja työssä hankittu osaaminen on investointi, joka maksetaan nyt ja tuottaa myöhemmin, ja sen maksaa se, joka saa tuoton.