Francis Galton 1886
Niin sanottu paluu keskiarvoon eli se, että poikkeuksellisen hyvää tai huonoa tulosta seuraa todennäköisemmin tavallisempi tulos, saa toimenpiteen näyttämään tehokkaalta, vaikka tulos olisi palannut ilman sitä. Johtoryhmän esityksessä se kuuluu lauseena, jonka mukaan huonon jakson jälkeen tehty muutos korjasi tilanteen.
Francis Galton havaitsi vuonna 1886, että hyvin pitkien vanhempien lapset olivat keskimäärin lyhyempiä kuin vanhempansa ja hyvin lyhyiden vanhempien lapset pidempiä. Ilmiö syntyy aina, kun tulokseen vaikuttaa pysyvän tekijän lisäksi sattuma: ääripää on usein pysyvän tason ja tavallista suuremman sattuman summa, eikä sattuma toistu seuraavalla kerralla samansuuruisena.
Liiketoiminnassa sama virhe tehtiin julkisesti vuonna 1933, kun Horace Secrist päätteli yritysten tuloksista, että kilpailu vetää parhaat ja heikoimmat kohti keskitasoa.
Mittausten tiheys kasvaa. Kun agentit raportoivat myynnin, laadun tai tuottavuuden päivittäin, satunnainen heilahtelu näkyy useammin, ja jokainen ääripää houkuttelee toimenpiteeseen. Kun mittaamme useammin, näemme enemmän satunnaisia poikkeamia ja saamme enemmän tilaisuuksia tulkita niiden jälkeinen paraneminen omaksi ansioksemme.
Valitse viimeisin toimenpide, joka tehtiin poikkeuksellisen huonon tuloksen jälkeen ja jota nyt pidetään onnistuneena. Katso saman mittarin vaihtelu kahdelta edelliseltä vuodelta: kuinka usein yhtä huonoa jaksoa seurasi parempi ilman mitään toimenpidettä?
Tavallisesti unohtuu vertailukohta eli yksikkö tai jakso, jossa toimenpidettä ei tehty. Jos sellaista ei ole, seuraavan toimenpiteen voi kokeilla ensin osassa yksiköistä, jolloin muut toimivat vertailuna.
Paluu keskiarvoon koskee tulosta, johon sattuma vaikuttaa. Jos ääripää jatkuu useamman jakson, kyse on todennäköisemmin tason muutoksesta, ja silloin siihen kannattaa reagoida. Virhe on vasta siinä, että yksittäinen poikkeama ja sitä seurannut paluu luetaan toimenpiteen ansioksi.
Nämä 5 korttia vastaavat samaan kysymykseen: Miksi perustelu ei kestä?
Roomalainen oppikirja luetteli virheet, joiden takia argumentin osat pettävät, ja samat virheet toistuvat johdon päätöksissä.
Niin sanottu väärä kahtiajako eli asetelma, jossa päätös esitetään kahden vaihtoehdon valintana, vaikka vaihtoehtoja on useampia, rajaa ratkaisun ennen kuin kukaan on punninnut sitä. Tyypillinen muoto on kysymys siitä, kumpi kahdesta kannasta on oikeassa, ja silloin kolmas vaihtoehto jää arvioimatta, vaikka se voisi olla parempi kuin kumpikaan.
Niin sanottu automaatioharha eli taipumus luottaa koneen suositukseen enemmän kuin omaan tarkistukseen johtaa kahdenlaisiin virheisiin: ihminen tekee virheen, koska kone ehdotti sitä, tai jättää virheen huomaamatta, koska kone ei hälyttänyt. Johtoryhmässä sen tunnistaa perustelusta, jonka ainoa tuki on, että tekoäly ehdotti sitä tai analyysi näyttää jotain.
Niin sanottu selviytymisharha eli johtopäätös, joka tehdään vain onnistuneista tapauksista, koska epäonnistuneet eivät ole näkyvissä, saa onnistumisen näyttämään yleisemmältä ja sen syyt selvemmiltä kuin ne ovat. Tyypillinen perustelu on yhden kilpailijan tai toimittajan kertoma menestys.
Niin sanottu uponnut kustannus eli raha, jota ei saa poistuessa takaisin, ei kuulu jatkamispäätökseen, koska se on maksettu kummassakin vaihtoehdossa. Ihmiset ja organisaatiot laskevat sen silti mukaan ja jatkavat hanketta, jonka lopettaminen olisi halvempaa.